Suomi mainittu – torilla tavataan!
Koronapandemian pysäyttäiseen menee vielä kauan aikaa, mutta Suomessa viranomaiset eivät ole vieläkään ryhtyneet pysäyttämisen edellytämiin toimiin. Iso-Britannian uusi SARS-CoV-2-kanta on aiheuttanut niin paljon huolta, että lukemattomat Euroopan maat ovat jo keskeyttäneet lentoliikenteen – Suomi mukaan luettuna.
Koronavapaus on hieno tavoite
Koronavapaus saavutetaan vasta, kun koronavirustaudin muodostama systeeminen uhka otetaan riittävän vakavasti. Ratkaisu ei ole odottaa parempia aikoja, vaan ryhtyä nopeisiin ennakoiviin toimiin taudin tukahduttamiseksi.
Koronapandemia voi käynnistää matkailun uuden aikakauden
Koronaviruspandemia on kurittanut matkailu- ja majoitusalaa maailmanlaajuisesti. Erityisen ongelmallinen tilanne on korkean arvon ohjelmamatkailulle, joka on kausiriippuvaista; Suomen Lappi on hyvä esimerkki herkästä matkailuklusterista, jonka menestys perustuu korkean lisäarvon palveluihin ja kokemuksellisuuteen. Jos epidemia on päällä, ihmiset eivät tule nauttimaan elämyksistä.
Turkistarhojen terveysturvallisuus on varmistettava
Koronavirustauti on levinnyt voimakkaasti Tanskan minkkitarhoilla, joka sai maan terveysviranomaiset käskemään maan 17 miljoonan minkin tappamisen ilman lainsäädäntöperustaa. Väärästä päätöksestä huolimatta eläinreservuaarin riski on olemassa.
Talvi on tulossa: Koronaepidemian pysäyttäminen on paras ratkaisu
Talvi saapuu, mutta koronaepidemia ei ota vieläkään talttuakseen.
Koronaepidemian nopea pysäyttäminen säästää sekä rahaa että ihmishenkiä
Koronaepidemian kukistaminen Suomesta on sekä taloudellisesti että terveydellisesti paras pitkän aikavälin ratkaisu epävarmuuden selättämiseksi.