Deltamuunnoksen leviäminen vaarantaa lasten ja nuorten koulunkäynnin
Deltamuunnos leviää nopeasti ympäri Suomea ja deltamuunnoksesta tulee pian hallitseva koronamuunnos Suomessa. Miten tämä vaikuttaa kouluihin ja päivähoitoon? Mitä tulisi tehdä?
Koulujen koronatartunnat pitää torjua määrätietoisesti
Koulujen, lastentarhojen ja muiden kasvatus- ja opetuslaitosten sulkemisen kynnys on eri syistä ollut Suomessa korkea koronaepidemian keskellä. Kaikissa epidemioissa niiden sulkemista on aina pyritty välttämään. Onko oikein ja viisasta, että lapset, nuoret, heidän perheensä, kasvatus- ja opetustyön ammattilaiset ja yhteisöt ovat koronaviruspuolustuksen etulinjassa?
Koronatestaus tuottaa informaatiota epidemian hallitsemiseksi
Koronatestauksesta on puhuttu Suomessa ja muualla aina siitä asti, kun SARS-CoV-2 levisi Kiinan Wuhanista vuoden 2019 loppupuolelta muualle maailmaan. Alkuvaiheessa testauksen keskeistä merkitystä ja yhteyttä koronaepidemian hallitsemiseksi ei ymmärretty tai tunnustettu, mutta jo yli vuoden kestänyt pandemia on opettanut yhtä jos toista testauksen merkityksestä vakavien tartuntautien hallinnassa. Kaikenlainen testaus ei ole normaaliaikoina mielekästä, mutta sota-ajat ovat erilaiset: testaus tuottaa kallisarvoista informaatiota.
Koronavirukselta ei voi piiloutua, eikä pakoon pääse, joten on tukahdutettava
Koronaepidemian pysäyttäminen ei ole koskaan ollut hallituksen omaksuman hybridistrategian tavoitteena. Pian yli vuoden jatkunut epidemia on aiheuttanut suoraan ja epäsuoraan suuria vahinkoja, joiden kaikki vaikutukset eivät näy tänään tai edes huomenna.
Karanteenitoimissa ja -viestinnässä on vielä parantamisen varaa
Karanteeni- ja eritystoimien puutteet ovat johtaneet Suomessakin lukuisiin jatkotartuntatapauksiin, jonka lisäksi ne muodostavat varsinkin muuntovirusten levitessä erityisen ikäviä tilanteita kontaktien jäljittämisen kannalta. Tärkeä keino helpottaa epidemiatilannetta on toimeenpanna parempia karanteeni- ja eritystoimia.
Koronan pysäyttäminen on edelleen hyvä – ellei jopa paras – polku takaisin arkeen
Suomen lukkiutuminen hybridistrategiaan maksaa aikaa, rahaa ja ihmishenkiä. Koordinaatiokaaos ei helpota tilannetta, kun kaikkien päätösten tueksi vaaditaan “varmaa” tietoa siitä, mitä joskus tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt on parasta toivoa, että rokotukset etenevät kesää kohti valonnopeudella.