Rajat kiinni vai rajojen terveysturvallisuus?
Koronarokotteiden valmistuksessa ja toimittamisessa on törmätty odotetusti maailmanlaajuisiin haasteisiin, jonka lisäksi niiden jakeluun ja saatavuuteen liittyy useita hankalia kysymyksiä. Miljardien rokoteannosten valmistaminen, toimittaminen ja jakelu ympäri maailmaa tämän vuoden aikana on valtava ponnistus, jonka tavoitteena ei ole enempää tai vähempää kuin elämän, terveyden ja yhteiskuntien suojelu. “Rokotteiden saatavuus ja tehokas jakelu ovat avainasemassa koronaviruksen nujertamisessa", Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen totesi tammikuussa. Käytännön rokottamisen haasteet ovat osoittautuneet valtaviksi.
Koronarokotteiden toimittamisessa ja jakelussa on lisäksi törmätty EU:n laajuisiin ongelmiin. Ne ovat heijastuneet myös Suomeen. Toimitusongelmien vuoksi Suomessakin on jo keskusteltu rokotusjärjestyksen muuttamisesta ja keinoista saavuttaa laajempia hyötyjä aiemmin arvioitua rajallisemmin rokoteannoksin. Israelissa, Iso-Britanniassa ja eri puolilla Yhdysvaltoja toteutetut nopeat massarokotukset tarjoavat jonkin verran tietoa siitä, miten ja kuinka nopeasti rokottaminen vaikuttaa erilaisiin keskeisiin epidemiologiin mittareihin väestötasolla. Tulokset ovat olleet varovaisen myönteisiä, mutta rokotteet ilman tukahdutusta eivät ainakaan toistaiseksi ole toimiva koronastrategia.
Kaikki haluavat tietää, milloin Suomessa on saavutettu riittävä väestötason rokotuskattavuus, jotta voisimme palata mahdollisimman nopeasti turvalliseen arkeen. “Tarvittavat rokotemäärät ovat kuitenkin niin valtavia, että ainoastaan muutamassa maassa voi olla mahdollista rokottamalla saavuttaa väestön laumaimmuniteetti kesään mennessä tai edes kesän aikana”, Matti Jantunen huomautti taannoin. Toisin sanoen rokotteet tarvitsevat tuekseen aggressiivista tukahduttamista. Tämä on miljardien eurojen valinta.
Oletetaan, että hallitus vapautuisi hybridistrategian älyllisestä pakkopaidasta ja omaksuisi pienimmän riesan tien. Tällaisessa tilanteessa koronapandemian ännännen aallon iskeytyminen Suomeen riippuisi olennaisilta osin sisä- ja ulkorajojemme terveysturvallisuudesta eli siitä, kuinka tehokkaasti korona pysäytetään rajoillemme. Samaan aikaan monet toimialat ovat korostetun riippuvaisia mahdollisimman mutkattomasta rajojen ylittämisestä. [1] Aggressiivisen tukahdutusstrategian omaksuneiden maiden näkökulmasta rajat ovat yhteiskunnan kannalta olennainen, ellei jopa tärkein puolustuslinjan osa. Rajan ylittämisen "vaikeudet” esimerkiksi hallitun karanteenin kautta ovat mitättömät epidemian aiheuttamaan epävarmuuteen nähden.
Vaihtoehtojen säilyttäminen on välttämätön edellytys toimivalle strategialle
Edes ne maat, jotka ovat omaksuneet paikalliseen eradikaatioon (eliminointi) tai aggressiiviseen tukahduttamiseen (suppressio) perustuvan koronastrategian, eivät tähtää koronavirustaudin ja SARS-CoV-2-viruksen globaaliin eradikaatioon. Viime joulukuussa Uuden-Seelannin koronastrategian pääarkkitehti, Otagon yliopiston epidemiologian professori Michael G. Baker, kirjoitti yhdessä kollegoidensa kanssa eliminointia käsitelleessä artikkelissaan:
Tehokkaiden koronavirusrokotteiden käyttöönotto todennäköisesti myös helpottaa eliminaatiota. Pandemiaa torjuvien maiden ja alueiden on harkittava kahta päävaihtoehtoa. Ne voisivat siirtyä hallintamenetelmään (tukahduttaminen) käyttämällä erilaisia rokotusstrategioita haavoittuvimpien ihmisten suojelemiseksi (kuten kausi-influenssan yhteydessä tehdään) ja hyväksyä sen, että SARS-CoV-2-virusinfektiot saattavat yleistyä muussa väestössä eli taudista tulee endeeminen. Tai ne voivat noudattaa eliminointistrategiaa hyödyntämällä rokotteita järjestelmällisesti vähentääkseen tartunnat väestötasolla nollaan ja hallita uusia tartuntatapauksia, jos niitä sattuu ilmenemään (kuten useimmat maat nyt tekevät tuhkarokon tapauksessa). Maailmanlaajuista eradikaatiota voidaan lopulta harkita, jos kansallinen ja alueellinen eliminaatio osoittautuu mahdolliseksi, ja jos se on perusteltua taloudellisen analyysin perusteella, kuten isorokon tapauksessa on tehty.” (suom. TB; korostukset lisätty)
Maailmanlaajuinen koronaviruksen hävittäminen on Bakerin ja hänen kanssakirjoittajiensa mukaan harkinnanarvoista, jos (1) johdonmukainen kansallinen ja alueellinen eliminaatio osoittautuu mahdolliseksi ja (2) eradikaatio on perusteltua kokonaistaloudellisen analyysin valossa. Globaali eradikaatio on suoraviivaisempaa rokotteiden ansiosta, mutta eradikaation onnistuminen ei riipu yksinomaan rokotteista. SARS-CoV-2:n eradikaatioon vaikuttaa monia sellaisia tekijöitä, joiden osalta ei vallitse yksimielisyyttä tai joihin ei kyetä kovinkaan suurella varmuudella vaikuttamaan.
Maailmanlaajuisen eradikaation sijaan eri maiden – myös Suomen – koronavapaus on mahdollista turvata suoraviivaisemmin ja vähemmän haitallisin toimin, jotka on mahdollista toimeenpanna nyt. Nämä perusperiaatteet ovat maan sisäisten tartuntavirtojen minimointi (alueellisen minimoinnin periaate; aggressiivinen tukahduttaminen) ja maiden välisten tartuntavirtojen minimointi (maiden välisen minimoinnin periaate; synkronoitu tukahduttaminen)
Rokotteet täydentävät tukahdutusstrategiaa – ja turvaavat vaihtoehdot
Monet Aasian ja Oseanian maat omaksuivat yllä mainitut perusperiaatteet jo viime vuoden alkupuolella. Rokotteet, kuten tukahdutusta tai eliminaatiota tavoittelevat ja ylläpitävät maat näyttävät ymmärtäneen, ovat keino turvata strategiset vaihtoehdot sen sijaan, että niillä yritettäisiin korjata strategisista virhearvioista johtuvat välittömät ongelmat. Rokottaminen, kuten Mohamed A. El-Erian muistutti hiljattain ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan huomautti, on taistelua aikaa vastaan. Muuntovirusten uhan vuoksi monilla epämääräisen ja päämäärättömän koronastrategian omaksuneilla (länsi)mailla on edessään vaikeita päätöksiä, joita ei rokotteilla voida tällä hetkellä sivuuttaa.
Rokottaminen ei siis ole korvannut näiden huippusuoritukseen yltäneiden maiden koronastrategian ydinajatuksia, vaan rokotteiden olemassaolo täydentää strategiaa ja vähentää jo aiemmin menestyksekkääksi osoittautunee strategian epäonnistumisen vaaraa. Toisin sanoen laajamittainen rokottein saavutettava laumasuoja varmistaa sen, että esimerkiksi rajaturvallisuudessa ilmenevien puutteiden tai yksittäisten tartuntojen ilmeneminen ei vaaranna jo tehtyjä valtavia uhrauksia koronan aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.
Koronaviruksen muuntuminen endeemiseksi ei ole välttämättä enää ongelma siinä vaiheessa, kun rokotekattavuus on riittävällä tasolla (esim. 70 prosenttia väestöstä) ja muuntoviruksien uhka onnistutaan välttämään. Mitä nopeammin koko väestö saadaan rokotettua, sitä nopeammin hallittu paluu normaaliin arkeen on toteutettavissa.
Kuinka kauan tiukkoja rajatoimia on jatkettava epidemiatilanteen hallitsemiseksi? Kukaan ei tarkalleen ottaen vielä tiedä. On kuitenkin selvää, että jos koronarokotteet toimivat erittäin hyvin, vaikutukset erilaisiin epidemiologisiin mittareihin voivat ilmetä pienessä mittakaavassa hyvin nopeasti.
Nopea rokottaminen ei kuitenkaan yksinään riitä, koska rokotteisiin liittyy monenlaisia epävarmuustekijöitä aina ihmisten rokotekäyttäytymisestä biologis-demografisiin seikkoihin. Rokotteiden välillä on myös eroja, toisin sanoen rokotteet eivät ole samasta puusta veistettyjä. Mitä suurempi osa ihmisistä rokotetaan, sen epätodennäköisemmäksi käy koronavirustaudin kansanterveydellinen uhka tässä hetkessä. Pieniä tulipaloja onkin huomattavasti helpompaa hallita kuin laajamittaista metsäpaloa.
Hidas rokottaminen ja improvisoitu reaktiivisuus maksavat rahaa, aikaa ja ihmishenkiä. Koronarokotteet eivät takaa koronavapautta, mutta ne antavat merkittävää selkänojaa varsinkin tukahduttajien väliaikaisia epäonnistumisia vastaan ja turvaavat näiden maiden muita laajemmat vaihtoehdot. Tukahduttajien päätöksenteko epävarmuudessa on yksinkertaisesti suoraviivaisempaa, kun kohina laulu- ja tanssikielloista ei ole tarpeen.
Viitteet
[1] Käsittelin tätä aihetta aiemmin Pauli Alinin kanssa kirjoittamassani artikkelissa.