hybridistrategia, testausstrategia, pikatestaus Thomas Brand hybridistrategia, testausstrategia, pikatestaus Thomas Brand

Kansantestit pitää saada tarjolle nyt

Pikatestausmahdollisuuksien laajentaminen kansalaisten arkiseen käyttöön on aihe, josta ei ole Suomessa toistakseksi juurikaan keskusteltu. Monissa maissa, kuten Itävallassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja tietyissä Yhdysvaltain osavaltioissa, pikatestausta on tarjolla myös maallikoille kotikäyttöön.

Myös Suomessa pikatestauksen laajentamista maallikkokäyttöön tulee vakavasti harkita, kun pikatestausteknologia jatkuvasti kehittyy ja erilaisia uusia pikatestausmalleja ja -strategioita on eri puolilla maailmaa jo käytössä.

Read More

Hybridistrategian tavoitteet ovat hyödyttömiä

Hallitus omaksui viime vuoden toukokuussa hybridistrategiaksi kutsutun lähestymistavan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Usein on puhuttu, että hybridistrategia olisi joukko keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta hybridistrategiassa ei ole selkeästi määriteltyjä tavoitteita. Ja tavoitteiden puuttuminen tekee hybridistrategian arvioinnista hyvin vaikeaa ellei peräti mahdotonta.

Read More
Suomi, koronastrategia, koronavirus Thomas Brand Suomi, koronastrategia, koronavirus Thomas Brand

Koronan pysäyttäminen on edelleen hyvä – ellei jopa paras – polku takaisin arkeen

Suomen lukkiutuminen hybridistrategiaan maksaa aikaa, rahaa ja ihmishenkiä. Koordinaatiokaaos ei helpota tilannetta, kun kaikkien päätösten tueksi vaaditaan “varmaa” tietoa siitä, mitä joskus tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt on parasta toivoa, että rokotukset etenevät kesää kohti valonnopeudella.

Read More