Kansantestit pitää saada tarjolle nyt

Laaja-alaisen testauksen tärkeys on tunnustettu ja ymmärretty aiempaa paremmin osana koronaepidemian hallinnassa. Testaus on myös keskeinen osa viime vuonna omaksuttua hybridistrategiaa.

Julkinen keskustelu testausstrategiasta on kuitenkin jäänyt verrattain vähäiseksi. Tarjolla on monia keinoja testauksen parantamiseksi. Tällä hetkellä tärkein on  säännöllisen, laajan ja nopean seulontatestauksen käynnistäminen.

Testaus ei itsessään pysäytä koronaviruksen leviämistä, mutta testausstrategiaa uudistamalla saataisiin tietoa muun muassa torjuntatoimien tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta jopa kaupunginosien tasolla. Lisäksi aiempaa nopeampi ja laajempi testaus tarjoaa testatulle tarpeellista tietoa jatkotoimenpiteistä, vaikka pikatesti ei poissulje tartuntaa.

Pikatestausteknologia kehittyy koko ajan ja tarjonta kasvaa. Pikatestejä voidaan suorittaa laajasti kouluissa, julkisen liikenteen solmukohdissa, hoitolaitoksissa ja ostoskeskuksissa. Ulkomailla pikatestejä on tarjolla myös maallikkokäyttöön. Säännöllinen, laaja ja nopea seulontatestaus on tärkeää, koska jopa puolet koronavirustautiin sairastuneista ovat vähäoireisia tai oireettomia. Seulonnan tavoitteena on tartuttavassa tilassa olevien oireettomien infektioiden tunnistaminen.

Mitä enemmän testausta on saatavilla, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihmiset hakeutuvat testattaviksi. Kotitestauksella käytännössä kuka tahansa voisi testauttaa itsensä koronavirusinfektion varalta, milloin tahansa Positiivinen pikatestitulos saa henkilön toivottavasti hakeutumaan jatkotutkimuksiin tai ainakin eristäytymään kotiin. Tästä on monia myönteisiä vaikutuksia.

Kaikki COVID-19-diagnostiikka ei ole samanlaista. Pikatestaus ei ole täydellisen varmaa, mutta tästä huolimatta sillä on merkitystä: pikatestaus antaa ihmisille tarpeellista tietoa senhetkisestä tilanteesta. Kansantestaus on keino, josta meillä on puhuttu aivan liian vähän sen mahdollisiin hyötyihin nähden.

Monissa maissa on jo tarjolla kotona tehtäviä pikatestejä. Itävallassa tarjotaan maksutta viisi pikatestiä kuukaudessa maaliskuun alusta alkaen ja Saksassa pikatestipakkaukset ovat olleet hyvin suosittuja. Iso-Britanniassa kotitestejä voi tilata sekä netistä että puhelimitse.

Pikatestaukseen on suhtauduttu Suomessa hieman nurinkurisesti. Jotkut epäilevät pikatestauksen olevan epäluotettavaa ja tuottavan jopa väärää turvallisuuden tunnetta. Tämä ajatus on noussut esille myös maskien tapauksessa, mutta kukaan ei ole esittänyt käsienpesun tai turvavälien tuottavan väärää turvallisuuden tunnetta.

Parhaimmillaan seulontatestaus voi vähentää taudin leviämistä, koska kotipikatestistä positiivisen tuloksen saanut, ja lievästä kurkkukivusta kärsivä, saattaisi muuttaa suunnitelmiaan. Ehkä hän hakeutuisi kotipikatestin myötä ammattilaisen testattavaksi ja saa jatkotoimintaohjeet. Toinen vaihtoehtohan voi olla vain lähteä ulos kurkkukivusta huolimatta, jättää vaivalloinen ammattilaistestaus väliin ja ehkä altistaa muita tartunnalle.

Pikatestaus on ”matalan teknologian” keino muiden torjuntatoimien rinnalla. Pikatestauksen ansiosta olisimme kaikki paremmin suojassa koronavirukselta. Omaehtoinen maallikkopikatestaus pitää ottaa Suomessakin käyttöön nopeasti.

Koronavirus on yllättänyt meidät joka käänteessä. Meidän on käännettävä kaikki kivet löytääksemme toimivia ja mahdollisimman vähän yhteiskuntaa laajasti kuormittavia torjuntakeinoja. Hallittu pikatestauskokeilu voitaisiin käynnistää esimerkiksi Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa.

Viranomaisilla ja elinkeinoelämällä on nyt näytön paikka: Fimea, AVI:t ja THL, jos haluatte auttaa, avatkaa laajemman pikatestauksen rinnalla kotitestauksen mahdollisuus. Yritykset, tehkää yhteistyötä viranomaisten kanssa pikatestauksen laajentamiseksi ja kotitestauksen mahdollistamiseksi. Viranomaiset ja yritykset, antakaa ihmisille keinot testata itsensä kaikkien suomalaisten suojelemiseksi.


Lue muita julkaistuja kirjoituksiani. Tutustu myös Brandin kirjastoon kokoamiini koronavirusta koskeviin teksteihin.

Previous
Previous

Potemkinin kulissit ovat kaatuneet

Next
Next

Koronatestaus tuottaa informaatiota epidemian hallitsemiseksi