Koronavirustaudin tukahduttaminen suojelee koko yhteiskuntaa
Koronavirustautia vastaan ei ole kehitetty toimivaa rokotetta tai lääkehoitoa, jonka vuoksi eri puolilla maata on omaksuttu hyvin erilaisia tapoja koronavirustaudin vastaisessa taistelussa. Aasian ja Oseanian maat ja alueet ovat ovat omaksuneet Eurooppaa ja Amerikkaa huomattavasti aggressiivisemman ja rohkeamman otteen koronavirustaudin nujertamiseksi. Australisssa ja Englannissa toteutetut alueelliset sulkutoimet ovat tehonneet melko hyvin, mutta Israel ilmoitti vastikään kolmen viikon kansallisesta sulusta toisen aallon torjumiseksi.
Sulkutoimet eivät ole oikotie onneen, mutta kuten monet asiantuntijat ovat esittäneet, ne ovat keino hidastaa koronavirustaudin leviämistä, nopeuttaa tartuntatapauksien etsimistä, tehostaa kontaktien jäljittämistä ja parantaa karanteeni- ja eristystoimien käynnistämistä. Jo aivan epidemian alusta saakka on ollut ilmiselvää, että alueellisilla rajoituksilla ja sulkutoimilla on merkittävä vaikutus epidemian torjumiseksi; mitä nopeammin rajoitustoimet pannaan toimeen ja tartuntatapaukset painetaan nollaan, sen parempi. Sulkutoimet, joita kutsutaan myös lockdowneiksi, ovat hyvin kalliita, jonka vuoksi niiden avulla ostettu aika on käytettävä fiksusti.
Epidemiankäyrän madaltamiseksi tai jopa murskaamiseksi tarvittavien sulkutoimien kestosta ja laajuusesta on kansainvälisesti keskusteltu paljon, mutta monien maiden esimerkit osoittavat sen, että huonosti toteutetut tai liian aikaisin höllennetyt rajoitukset johtavat tartuntatapauksien uuteen aaltoon. Suomessa tilanne näytti vielä kesä-heinäkuussa kohtuullisen hyvältä; ihmiset olivat ennakoineet tartuntatilannetta ja vähentäneet liikkumistaan muuan muassa ulkomaille, jonka ansiosta tartuntatapauksia oli kesän hyvistä ilmoista huolimatta melko vähän. Elokuussa tilanne oli jo toinen, kun ihmiset palasivat “uuteen normaaliin” ja olettivat tilanteen muuttuneen. Toinen aalto sai alkunsa ja nyt tartuntatapausten uusi aalto on jo käynnissä.
Hallitus on vahvistanut keväällä käyttöönotettua hybridistrategiaa uusilla työkaluilla ja toimintamalleilla, mutta tästä huolimatta hallitus ei ole julkisesti sanonut pyrkivänsä epidemian tukahduttamiseen tai eliminointiin. Julkilausuttuna tavoitteena on edelleen estää viruksen leviämistä, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella riskiryhmiä. Näiden tavoitteiden väliltä on vaikea löytää kestävää tasapainoa, jonka vuoksi epidemia leviää edelleen Suomessa. Hybridistrategia johtaa epidemian toistuvaan aaltoiluun, joka maksaa sekä rahaa että ihmishenkiä. Samalla se aiheuttaa toistuvaa epävarmuutta.
Harvat näyttävät sisäistäneet sitä, että ilmeisesti ajatus “oppia elämään viruksen” kanssa ei ole hybridistrategiaan sisältyvä oletus, vaan seuraus sen epäselvyydestä. Sitä, kuinka kauan elämme viruksen kanssa, ei kukaan tiedä. Jo keväällä kuitenkin kerrottiin, että tukahduttaminen on epärealistista ja epä-älyllistä. Osa sanoi sen olevan jopa mahdotonta. Hallitus ja terveysviranomaiset ovat jumiutuneet väärinkäsitykseen, jossa koronaepidemian täydellisen tukahduttamisen mahdottomuudesta on päädytty ajatukseen siitä, että “hallittu muttei liian voimakas viruksen leviämisen hidastaminen”, kuten Martti Hetemäen työryhmän raportissa keväällä todettiin, on paras tie eteenpäin.
Hallituksella ei näytä olevan kykyä muotoilla, saatika toimeenpanna, koronavapauteen tähtäävää strategiaa. Suomessa on sen sijaan toistuvasti sanottu, että viruksen hallitseminen ilman rokotetta on mahdotonta; jälleen kerran esimerkki siitä, kuinka dikotomista ajattelua meillä edelleen harjoitetaan. Epidemian tukahduttaminen Suomessa ei tarkoita sitä, että tauti katoaisi maailmalta, vaan, että suomalaiset voivat maan rajojen sisäpuolella palata jossain määrin normaaliin arkeen vailla pelkoa tartunnasta.
Rajoitustoimet yhdistettyinä ennaltaehkäisyyn, suurtestaukseen ja laajamittaiseen kontaktien jäljittämiseen ovat maailmanlaajuisesti menestyksekäs tapa koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Uuden-Seelannin, Etelä-Korean, Islannin, Vietnamin, Singaporen ja monen muun maan esimerkki osoittavat, kuinka tärkeää tartuntatapausten nopea havaitseminen, testaus ja eristäminen ovat.
Kuvio 1. Kahden erilaisen koronastrategian pelkistetty kuvaus. (Tuuli Lappalainen / Twitter)
Monet maat ovat jo kokeneet toisen aallon ja osa elää jo ties kuinka monennessa aallossa tai endemiassa. Uusi-Seelanti puolestaan taistelee edelleen ensimmäistä aaltoa vastaan, koska maassa on päätetty tavoitella virusvapautta. Uusi-Seelanti on taistellut sankarillisesti koronavirustautia vastaan ja sen kehittämämä eliminointistrategia on kunnianhimoinen. Uuden-Seelannin strategian kulmakivinä ovat avoimuus, johdonmukainen viestintä ja nopeus.
Elokuun alussa Uudessa-Seelannissa koettiin suuri takapakki, kun Aucklandissa havaittiin lähes 100 virusvapaan päivän jälkeen tartuntatapauksia. Uusi-Seelanti käynnisti nopeasti laajamittaiset, mutta tarpeelliset ja oikeasuhtaiset torjuntatoimet strategiansa mukaisesti: testaus ja jäljitys paljastivat tartuntaryppään, jonka kehityksestä ja torjunnasta kansalaisille kerrottiin jatkuvasti. Aucklandin klusteri on osoittautunut toistaiseksi suurimmaksi, jonka vuoksi sen sammuttamiseen on käytetty satoja tuhansia testejä ja valtavasti työvoimaa. Uusiseelantilaisille on kerrottu läpi pandemian, miten eri tilanteissa tulee toimia, kehen ottaa yhteyttä ja miten tilanne etenee.
Myös Suomen olisi hyvä aika päättää, miten koronaviruksen kanssa halutaan toimia. Epdiemiatilanteen epävarmuuksien sijaan olisi parasta ryhtyä nopeisiin aluelähtöisiin toimiin ja turvata Suomen rajat, jotta tapausmäärät saadaan painettua mahdollisimman pian lähelle nollaa. Hybridistrategia on politiikkaa siinä missä hallituksen työllisyytavoitekin; valitettava tosiasia on, että nykyisenlainen, epäonnistunut koronastrategia voi osoittautua Suomelle pidemmän päälle huomattavasti kalliimmaksi kuin taudin tukahduttamiseen tai jopa eliminointiin pyrkivä lähestymistapa.
Kansalaiset, yhteisöt ja liike-elämä ovat tehneet kaikkensa epidemiatilanteen saamiseksi kuriin jo yli puolen vuoden aikana, mutta kesän “suvantovaiheen” aikana hallitus ja viranomaiset näyttivät väsähtäneen. Kaikki pyrkimykset epidemian hillitsemiseksi ja hidastamiseksi valuvat kuin vesi hanhen selvästä, kun päätöksentekijöiden päättämättömyys johtaa epidemian pitkittymiseen ja ihmisten turhaan sairastumiseen. Olisimme voineet nujertaa koronavirustaudin Suomessa kesällä, mutta hybridistrategiaan tämä ei sopinut. Nykytila ei ole kauhistuttavan huono, mutta eri puolilla Suomea ilmenevät tartuntaryppäät ja altistukset haittaavat kansalaisten elämää, terveyttä ja taloutta. Epävarmuus epidemian kärjistymisestä on jatkuvasti läsnä. Kuhmossa elokuussa hyödynnetyt alueelliset rajoitukset ovat esimerkki siitä, miten koronavirus voidaan saada paikallisesti aisoihin.
Olen huolissani siitä, että pian edessä on taas uusia rajoitustoimia; tartuntatapauksien leviäminen ympäri Suomea tekee torjunnasta aina vain vaikeampaa. Rajavalvonnassa on edelleen merkittäviä puutteita, jonka vuoksi Suomessa tehdyt torjuntatoimet eivät kanna hedelmää.
Tilanne on huolestuttava. Epidemian kehityskaaren epävarmuuksien lisäksi hallituksen ja viranomaisten sattumanvaraisilta vaikuttavat toimet eivät suojele taloutta, saatika kansalaisia, koronavirustaudilta ja sen aiheuttamilta tuhoilta.
Kiitos Henri Lampikoskelle kommenteista.