Potemkinin kulissit ovat kaatuneet

Vuosi 2020 on takana ja hyvä niin. Harvat ihmiset näkivät tulevan hävityksen ja kaaoksen ennalta. Suomi ei ollut valmistautunut ja maksamme tehdyistä virheistä pitkän pennin, vaikka olemme onnistuneet sattuman ja olosuhdetekijöiden ansiosta luovimaan suhteellisen hyvin läpi maailmanlaajuisen pandemian. Tilannekuva ja tehdyt toimet olivat kuitenkin aivan liian heikkoja, vaikka Suomen rajaturvallisuuttakin pääministeri on kutsunut Euroopan tiukimmiksi.

Emme viime vuonna oppineet ”elämään viruksen kanssa”, jonka takia SARS-CoV-2-viruksen brittimuunnos pääsi leviämään Suomeen ja on aiheuttanut nyt aiempaa huomattavasti epävakaamman epidemiatilanteen. Potemkinin kulissit – yritykset saada epidemiatilanne näyttämään paremmalta kuin se todellisuudessa on – ovat kaatuneet. Kasvavat tartuntaluvut pelästyttivät hallituksen ja toimiin ryhdyttiin. Suomeen julistettiin poikkeusolot ja valmiuslain toimivaltuuksia otettiin käyttöön, kolmen viikon pituinen ”kevytsulku” käynnistyi 8. maaliskuuta ja oikeusministeriökin ilmoitti yllättäen kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle.

Koronaepidemia pysyi hyvin hallussa viime kesällä, mutta sen jälkeen valtakunnallisten ja alueellisten torjuntatoimien puutteet ovat kostautuneet hyvin valitettavalla tavalla. Hybridistrategian mukainen tasapainottelu kapealla käytävällä on osoittautunut vaikeaksi, jonka tuloksena sekä kansalaiset että elinkeinoelämä ovat kärsineet niin sosiaalisesti kuin myös taloudellisesti.

Monilla on ollut vaikeuksia hyväksyä uusia rajoitustoimia ja tilanteen pitkittymistä. Toinen – ja nyt käynnistynyt kolmas – aalto olisi voitu välttää, mutta hallituksen omaksuman hybridistrategian vuoksi kokonaisajattelu on jäänyt vajaavaiseksi. Hybridistrategia ei tähtää epidemiakäyrän murskaamiseen, vaan sen tasoittamiseen. Viime keväällä uskottiin, että epidemia selätetään, jos ja kun ”väestö ottaa sen vastaan”. Vuoden vaihteessa uudelleen kiihtyneen epidemian ottaa nyt vastaan terveydenhuolto.

Koronaepidemia ei ole yllättävä onnettomuus tai häiriötila. Oikea-aikaisin ja oikeasuhtaisin tiukin toimin muun muassa Etelä-Korea, Islanti, Australia, Uusi-Seelanti, Niger, Taiwan, Liechtenstein, Australia, Singapore, Laos ja Vietnam ovat onnistuneet hyvin erilaisista lähtökohdista sopeutumaan epävarmuuteen ja torjumaan koronaepidemian nopein ja tiukin toimin. Monissa maissa on tunnustettu epidemian olevan juurisyy siitä aiheutuviin ongelmiin, ja koska kaikki kukoistus ja hyvinvointi palautuu ihmisen toimintaa, rahan ja hengen välillä ei ole globaalin pandemian keskellä todellista ristiriitaa.

Suomen hybridistrategia nojaa virheelliseen analyysiin. Suomen viime vuoden huhti-toukokuussa omaksuma hybridistrategia ei sovellu koronaviruksen hallitsemiskeinoksi. Meillä ei ole mitään keinoa ”oppia elämään viruksen kanssa”, koska muun muassa uudet virusmuunnokset kiihdyttävät epidemiaa entisestään, terveydenhuollon kantokyky ei skaalaudu loputtomasti ja riskiryhmiä ei voida tehokkaasti suojata viruksen kiertäessä yhteiskunnassa. Rokotteista ei ole apua tämänhetkisen epidemian vaimentamiseksi. Taloudellinen toimeliaisuus, elinkeinoelämä ja yhteiskunta laajemmin kärsivät kiihtyvästä epidemiasta.

STM:n viime vuonna esittämä kolmiportaittainen epidemialuokittelu ja torjuntatoimien tasot antaa epäsuorasti ymmärtää, että aaltoileva elämä normaalin ja epänormaalin arjen välillä olisi paras tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tosiasiassa tämä viitekehys on itsessään merkittävä epävarmuuden lähde, koska sitä ei ole ankkuroitu hyödyllisiin tavoitteisiin. Esimerkiksi ravintoloiden sulkemista koskeva asetusluonnos antaa ymmärtää, että perustasolla ravintolatoiminnan jatkaminen olisi vähemmän riskialtista kuin leviämisvaiheessa.

Tarkoitus on hyvä, mutta isossa kuvassa hallitus ja viranomaiset ymmärtävät rahan ja hengen suhteen väärin. Karkeasti sanottuna elinkeinoelämälle ja taloudelle syntyvien tappioiden rajaaminen ja pikainen paluu kohti normaalia arkea edellyttää, että koronavirus tukahdutetaan hyvin matalalle tasolle, jollei sitä aivan pysäytetä. Tutkimus ja kokemus osoittavat, että koronaviruksen leviäminen jo itsessään aiheuttaa kulutuksen vähenemistä ja ihmisten suurempaa varovaisuutta. Ihmiset eivät halua vaarantaa omaa, läheistensä ja kanssaihmistensä terveyttä maukkaan ravintolaillallisen vuoksi.

Suomen talous ja elinkeinoelämä ovat kärsineet merkittävästi koronaepidemian vuoksi. Rajoitustoimin ja ihmisten vapaaehtoisen toiminnan ansiosta tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin se voisi olla, jos rajoituksia ei olisi tai ihmiset eivät olisi muuttaneet käyttäytymistään.

Potemkinin kulissit ovat kaatuneet. Epidemiatilanteessa normaali elämä on käytännössä mahdotonta, koska se edellyttää joidenkin ihmisten hengen ja rahojen uhraamista kummallisessa kokeilussa; olemme jo nähneet, mihin paheneva epidemiatilanne johtaa, ja se ei ole kaunis näky. Koronaviruksen uudet muunnokset ovat herättäneet huolta ympäri Eurooppaa.

Kaikki toimet, jotka on koronaepidemian tukahduttamiseksi tehty, eivät ole olleet yhtä tehokkaita. Hallitus on kuitenkin ymmärtänyt tilanteen väärin: se ei ole uskaltanut myöntää, että epidemian korjaaminen ja poistaminen on ratkaisu. Ensin poista epidemia, pelasta talous.

Epidemian jatkumiseen liittyy suuri joukko erilaisianegatiivisia ulkoisvaikutuksia. Tämä johtuu siitä, että yksilöt tekevät omalta kannaltaan rationaalisia päätöksiä, mutta nämä päätökset johtavat epidemiatilanteessa valitettaviin sosiaalisesti negatiivisiin vaikutuksiin. Valtiolla on takataskussa monia keinoja ratkaista negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin liittyviä haasteita, kuten tarkkarajaiset ja aikaisessa vaiheessa toteutetut torjuntatoimet. Suomessa on kuitenkin tyydytty toistamaan vääriä valintoja, jonka tuloksena elämme eräänlaisessa epidemian kiirastulessa. On aivan selvää, että epidemian torjunta on parasta lääkettä sekä taloudelle että yhteiskunnalle.

Päätökset muun muassa rajakaranteeneista ja testaa, jäljitä ja eristä -toimintamallin vahvistamisesta pitävät sisällään hyötyjä ja kustannuksia. Näiden toimien kustannukset ovat käsittämättömän pienet verrattuna siihen, että jatkamme samalla epämääräisellä linjalla, jonka ytimessä ovat toimituksellisesti epävarmat rokotteet, epämääräinen kokoelma reaktiivisia toimia ja oletettu kausivaihtelu. Elinkeinoelämä kärsii, seuraava kiristyskierros odottaa jo heti ulkonaliikkumisrajoituksien jälkeen, hoitojonot kasvavat, tuottavuus heikkenee ja samaan aikaan monet sairastuvat turhaan.

Halu pitää yhteiskunta mahdollisimman pitkään tilanteen jo eskaloituessa “auki” on absurdi lyhyen tähtäimen strategia, joka vain viivästyttää ja pahentaa pitkän aikavälin taloudellista ja sosiaalista kärsimystä. Se ei suojele rahaa tai henkeä.

Ärhäkämmin leviävät uudet koronavirusmuunnokset ovat huolestuttavia erityisesti, koska niiden myötä epidemian efektiivinen tarttuvuusluku (Rt) kasvaa ja tavallaan kohtaamme useampia epidemioita samaan aikaan. Tämä johtaa suurempaan määrään sairastuneita, pitkäkestoisesta koronavirustuadista kärsiviä ja lopulta myös kuolemia. Esimerkiksi brittimuunnoksen yli 50 % korkeampi tarttuvuus on johtanut monissa maissa epidemian nopeaan pahenemiseen. Viro on tästä ikävä esimerkki.

Tarvitsemme tiukempia toimia, mutta tiukat toimet pitää sitoa tavoitteseen. Tämä tarkoittaa sulkutilan jatkamista niin, että tauti saadaan pysäytettyä nopeasti. Maskipakko (julkinen liikenne, kaupat, sairaalat, hoitolaitokset jne.), asymptomaattisten lasten karanteenit, kaikkien kuntosalien, urheilutilojen ja baarien sulku, etäopetus pahimmilla alueilla kesään asti, klusterikoulujen sulkeminen ja pikatestaus ovat kaikki osa kokonaisvaltaista puolustuslinjastoa. Emme voi kuitenkaan jäädä odottamaan näyttöä kaikkien toimien tehosta yhdessä tai erikseen. Pandemian keskellä ei ole aikaa tai varaa selvittää, kuinka tehokkaita tietyt toimet ovat. Tavoitteena tulisi pikemminkin olla torjua tauti mahdollisimman nopeasti, painaa tartunnat alas ja minimoida epävarmuus ja inhimillinen kärsimys.

Suomen on korkea aika vaihtaa suuntaa. Monien maiden esimerkki osoittaa, että ainut keino selviytyä on painaa tartunnat mahdollisimman nopeasti ja päättäisesti alas. On aika lopettaa jojoilu ja myöntää tosiasiat. Tavoite ei ole vain turvata terveydenhuollon kantokykyä tai suojella riskiryhmiä, vaan pysäyttää epidemia ja suojella kaikkia suomalaisia. Rokotteet tarjoavat tässä myös suuren helpotuksen.

Nyt on korkea aika tähdätä kohti koronavapautta.