Karanteenin unohtava keskustelu perusoikeuksista koronanhallinnassa on nurinkurista
Hallitus ei ole onnistunut saamaan aikaan tehokkaita toimia rajojen terveysturvallisuuden parantamiseksi, vaikka aikaa toimien suunnittelulle ja lainsäädäntöpohjan varmistamiseksi on ollut kuukausitolkulla. Koronavirus ei odota sitä, että tärkeimmät rajatoimet – erityisesti pitävät karanteenit maahan saapuville – saadaan päivitettyä maailmanlaajuisen pandemian edellyttämälle tasolle.
Rajojen terveysturvallisuuden tiukentaminen on hallituksen tehtävä
Koronavirusvariantit leviävät Euroopassa huolestuttavalla nopeudella. B.1.1.7-variantti on levinnyt jo ympäri Eurooppaa ja muun muassa Irlannin joulukuun alun suhteellisen rauhallinen tilanne on eskaloitunut nopeasti. Suomen rajojen terveysturvallisuustoimet laahaavat perässä ja uuden variantin laajamittainen leviäminen Suomessa ei ole enää poissuljettu skenaario.
Lapin matkustuskupla on harkittava tarkoin, toteutettava varoen
Lapin matkustuskupla ei välttämättä pelasta matkailualaa, mutta se voi oikein toteutettuna olla esimerkki turvallisesta matkailusta koronapandemian aikana.