Karanteenin unohtava keskustelu perusoikeuksista koronanhallinnassa on nurinkurista
Hallitus ei ole onnistunut saamaan aikaan tehokkaita toimia rajojen terveysturvallisuuden parantamiseksi, vaikka aikaa toimien suunnittelulle ja lainsäädäntöpohjan varmistamiseksi on ollut kuukausitolkulla. Koronavirus ei odota sitä, että tärkeimmät rajatoimet – erityisesti pitävät karanteenit maahan saapuville – saadaan päivitettyä maailmanlaajuisen pandemian edellyttämälle tasolle.
Koronamuunnosten leviäminen haastaa hybridistrategian
Koronamuunnosten “yllättävä” yhteisöleviäminen aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia hybridistrategian testaa, jäljitä, eristä -toimintamallille, jonka vuoksi odotettavissa on taas uusien rajoitustoimien aalto. Näin on toimittu tähänkin asti ja tullaan toimimaan niin kauan, kunnes hallitus asettaa nollatavoitteen ja/tai ihmisiä onnistutaan rokottamaan riittävä määrä väestöimmuniteetin saavuttamiseksi. Taudin leviäminen väestöimmuniteetin saavuttamiseksi ei ole mielekäs vaihtoehto.