Toiveajattelu ei ole mikään koronastrategia
Suomen koronastrategiaa ollaan kovalla tohinalla päivittämässä. Samaan aikaan deltamuunnos leviää ärhäkästi varsinkin nuorten ja rokottamattomien keskuudessa. Rokotukset kuitenkin etenevät ja paineet rajoitustoimista luopumiseksi ovat kasvaneet. Onko tukahduttaminen enää mahdollinen tai mielekäs lähestymistapa?
Koronavirukselta ei voi piiloutua, eikä pakoon pääse, joten on tukahdutettava
Koronaepidemian pysäyttäminen ei ole koskaan ollut hallituksen omaksuman hybridistrategian tavoitteena. Pian yli vuoden jatkunut epidemia on aiheuttanut suoraan ja epäsuoraan suuria vahinkoja, joiden kaikki vaikutukset eivät näy tänään tai edes huomenna.
Hyödyttömät tavoitteet aiheuttavat koordinaatiohäiriöitä
Hallituksen poukkoileva hybridistrategia on johtanut uusien rajoitus- ja sulkutoimien aaltoon, jossa valtakunnalliset ja alueelliset rajoitustoimet eivät ole sidottuja tarkkarajaisiin ja selkeisiin tavoitteisiin. Hybridistrategian luoma koordinaatiokaaos maksaa aikaa, rahaa ja terveyttä.
Koronamuunnosten leviäminen haastaa hybridistrategian
Koronamuunnosten “yllättävä” yhteisöleviäminen aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia hybridistrategian testaa, jäljitä, eristä -toimintamallille, jonka vuoksi odotettavissa on taas uusien rajoitustoimien aalto. Näin on toimittu tähänkin asti ja tullaan toimimaan niin kauan, kunnes hallitus asettaa nollatavoitteen ja/tai ihmisiä onnistutaan rokottamaan riittävä määrä väestöimmuniteetin saavuttamiseksi. Taudin leviäminen väestöimmuniteetin saavuttamiseksi ei ole mielekäs vaihtoehto.
FFP2-hengityssuojainten laajamittainen käyttö on järkevä ehkäisytoimi
FFP2-hengityssuojaimia ei ole Suomessa suositeltu asiantuntija- tai viranomaistahojen toimesta keinona ehkäistä koronatartuntoja. Niiden käytölle ja suosittelulle on kuitenkin hyvät perusteet varsin niillä alueilla, joissa epidemiatilanne on vakava. Yksin metsässä tepastellessa maskinkäyttö ei ylipäätään ole järkevää, mutta muiden seurassa väentungoksessa niitä on syytä käyttää itsensä ja muiden suojaamiseksi tartunnoilta.
Rokotteiden lumous murtuu
Rokotteet tarjoaisivat utopistisessa skenaariossa välittömän exit-strategian koronakriisistä, mutta hirttäytyminen rokotteisiin ei takaa turvaa tulevalle keväälle. Virusmuunnosten pysäyttäminen rajoille ja Suomen sisäinen aggressiivinen tukahdutus ovat tie pois välittömästä tilanteesta.